VENDETTA NEO

| Vendetta Neo, "Veikka"
Trakehner, ori
s. 10.11.2007
17-vuotta YIL
Kasvattaja: Alexandra J & Neo Warmbloods
Päiväkirja
|
VH-37019
Punaruunikko
Tähtipiirto, sukat, 171cm
Koulupainotus, Intermediate I
Omistaja: veya |
MERIITIT
29 KRJ-sijoitusta | |
“Maybe you were right”
Suurta ja mahtavaa machomiestä ei Veikasta tule, mutta aivan mahtava persoona tämä ilman niitäkin piirteitä on, eikä ulkonäköäkään puutu.
Tulee hyvin toimeen eri ihmisten kanssa, mutta hoidetaan aina karsinassaan kiinni sidottuna, ettei pistä showta pystyyn käytävällä. Seistä osaa suhteellisen hyvin paikallaan, mutta jos vain on mahdollista räplää riimunnarua. Ellei tee varmistussolmua on ori pian vapaalla jalalla. Tämän voisi laskea Veikan melkeimpä ainoaksi ärsyttäväksi tavaksi. Satuloida ja suitsia ori on harvinaisen helppo, sillä tämä ei edes pullistele ja avaa suunsa valmiiksi ojentaessa kuolainta suuta kohti!Taluttaessakin on kiltisti, eikä ryntäile minne sattuu, kuten eräät nimeltä mainitsemattomat.
Rehellinen ainakin ratsastaessa, jos ei muuta. Hyvin tarkka ratsastajan avuista, suorastaan voisi kutsua jo pilkunviilaajaksi. Laukannosto on yhtä taistelua, jos ei tee kunnon puolipidätettä tai pohkeet ovat jotenkin hassusti. Tietoa ja taitoa on ja oppii nopeasti yhä enemmän, laiskistuukin helposti, ellei sillä teetä tarpeeksi haastavia tehtäviä.
Sukututkimus
i. Klappmesser trak, prt, 168cm
|
ii. Vollmond trak, evm
|
iii. Wolf
|
iie. Mondschein
|
ie. Error trak, evm
|
iei. Errantknight
|
iee. It's Over
|
e. Anglesey trak, prt, 166cm
|
ei. Megalithic trak, evm
|
eii. Mica
|
eie. Ramblin' Rose
|
ee. Menai trak, evm
|
eei. Brythonic
|
eee. Beaumaris
|
Isä
Klappmesser on koulutettu koulussa GP-tasolle ja hyppää 130-sentin ratoja. Kilpaillut toistaiseksi hyvin niukasti, mutta ainakaan ulkoisesti ei ole pahempi. Isänisä
Vollmond oli kenttäratsu henkeen ja vereen. Olikin suuri järkytys kun kesken viimeisen kisakauden ori kuoli kilpailussa sattuneessa onnettomuudessa jättäen jälkeensä vain kaksin käsin laskettavan määrän jälkeläisiä. Isänemä
Error on brittiläistamma, mutta myytiin Saksaan nuorehkona kehittyen huippuratsuksi. Joutuin huonoihin käsiin kymmenvuotiaana, mutta myöhemmällä iällä vielä kantakirjattiinkin.
Emä
Anglesey on saavuttanut sijoituksia Vaativa B - Intermediare I tasolla, mutta ehtinyt varsoakkin siinä samalla pari kertaa. Lupaavia varsoja, esikoinen Jocasta Neo (i. Draven GER) onkin ehtinyt napata jo liudan sijoituksia. Emänisä
Megalithic tuntematon samoin kuin 2. emä
Menai.
Jälkeläiset
Vendetta Neo on jalostuskäytössä. Jos tilausvarsa kiinnostaa ota yhteyttä mailitse osoitteeseen injas[at]poiswippies.fi.
22.03.2008 o. Faberex - ( i. Vendetta Neo ) - om. jona
20.04.2008 o. 7th Heaven - ( e. Single Star LVF ) - om. pipariina
Kilpailut
Alle merkitty vain sijoitukset, kaikki kisat löytyvät
täältä.
KOULURATSASTUS
30.11.07 - kutsu - KRJ Helppo C - 7/152
27.12.07 - kutsu - KRJ Helppo C - 6/40
27.12.07 - kutsu - KRJ Helppo B - 3/30
30.12.07 - kutsu - KRJ Helppo A - 5/109
31.12.07 - kutsu - KRJ Helppo B - 6/206
15.05.08 - kutsu - KRJ-cup Helppo B - 2/274
25.07.08 - kutsu - KRJ-cup Helppo A - 24/336
28.07.08 - kutsu - KRJ Vaativa B - 3/37
28.07.08 - kutsu - KRJ Vaativa B - 1/37
18.11.08 - kutsu - KRJ Vaativa A - 6/50
18.11.08 - kutsu - KRJ Vaativa A - 5/26
27.11.08 - kutsu - KRJ Vaativa B - 5/25
23.12.08 - kutsu - KRJ Vaativa A - 6/27
20.01.09 - kutsu - KRJ Vaativa A - 2/100
08.03.09 - kutsu - KRJ Vaativa B - 6/80
16.03.09 - kutsu - KRJ Vaativa B - 6/40
02.04.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 3/30
04.04.09 - kutsu - KRJ Prix St. Georges - 4/40
06.04.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 5/30
02.05.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 7/74
03.05.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 6/75
03.05.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 8/75
04.05.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 3/75
26.06.09 - kutsu - KRJ Intermediate II - 3/35
10.10.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 1/23
10.10.09 - kutsu - KRJ Intermediate I - 7/50
02.12.09 - kutsu - KRJ Intermediate II - 2/40
05.10.10 - kutsu - KRJ Intermediate I - 5/60
|
VENDETTA NEO ON VIRTUAALIHEVONEN - VENDETTA NEO IS A SIM-GAME HORSE
© ULKOASU: VEYA - KUVAT: GESTÜT HÄMELSCHENBURG - SITEERAUS: ENRIQUE IGLESIAS - TIRED OF BEING SORRY
KOPIOINTI KIELLETTY