
Kutsutaan, Janni
Akhal-tekke, tamma
s. 13.02.2006 Ukraina, oli kuollessaan 22v
Koulupainotus, ko heA, re 50
Ruunikonkimo, skt, 155cm
Kasvattanut W. Tzassis (tuonut veya) & omistaa veya, Knoxdale Farm
Jannin tapaisia veijareita maailmaa kaipaa lisää. Sen kanssa ei tule koskaan tylsää, sillä se keksii aina jotain tekemistä. Tykkää muiden hevosten seurasta, hiukan hätääntyy kun on yksin. Todellinen laumapersoona. Tykkää pomotella muita hevosia, olivat ne sitten kuinka paljon sitä isompia ja onkin laumassa moraalinen johtaja. Hoitaessa Janni näpertää koko ajan jotain omiansa. Harjaaminen on sille kuin jotain ylimääräistä häsläämistä ympärillä. Sietää pari hoitajaa, mutta jos sen ympärillä häärii monta ihmistä se hermostuu. Kavioit Janni nostaa melko automaattisesti, sinun tarvitsee vain kumartua ja kavio alkaa nousta. Koskaan ei ole ollut vaikeuksia putsata sen kavioita, vaikka Janni olisi kuinka pahalla päällä. Suitsiminen ei ole Jannille myöskää vaikea prosessi, suu aukeaa melkein itsellään, mutta joskus se keksii temppuja ja vaikeuttaa hoitajan tehtävää. Satulan saa helposti selkään, joskus pullistelee vyötä kiristäessä, mutta muuten satuloiminenkin sujuu hyvin. Taluttaessa Jannilla on aina vauhti päällä, se ei haluaisi pysähtyä, mutta ei karkaa käsistä, ellei ole ihan hento ja hömppä sitä taluttamassa.
Ratsastaessa Janni on hyvä aloittelijan ratsuna, vaikka veijarimainen luonteeltaan muuten onkin. Ei juurikaan temppuile, jotain pukittelua laukannostoissa on, mutta muuten ei juurikaan tee mitään ihmeellistä. Vähän laiskahko, mutta ei jumittele ja toimii kyllä melko helpostikkin. Kouluratsastukseen oiva, sillä on ketterä ja notkea. Lisäksi osaa paljon ja oppii nopeasti uutta, vaikkei sitä sille tarkoituksellisesti opettaisikaan. Esteillä se innostuu ja pukkeja saattaa tulla ilosta melko rajustikkin. Tuppaa ruveta kiihdyttelemään, mutta menoa pitää jarrutella, ettei olla mukkelismakkelis esteen päällä. Selviää silti usein läheltä piti tilanteista ketteryytensä vuoksi. Maastossa reipas ja innokas, mutta ei lähde rynnimään, pysyy hyvin kokemattomampikin Jannin selässä.
Historiaa..
Lennokasaskelinen ukrainantuontini on ollut omistuksessani 4-vuotiaasta. Ihastuin varsinkin tamman veijarimaiseen luonteeseen, sukuun, ulkomuotoon ja hyvään ratsastettavuuteen. Toimi sunnuntairatsuna varsat varsottuaan ja kisauransa päätettyään. CASXVI Helmikuussa liukastui märällä nurmella murtaen jalkansa kolmesta kohtaa. Tamma lopetettiin niin nopeasti kuin mahdollista, sillä mitään ei olisi ollut tehtävissä ja kuntoutuminen vanhalle hevoselle vaikeata.
| i. Yine de o Noktada evm at, trn, 155cm |
ii. Ara Sokak evm | iii. Dışarıdan Kimse evm |
| iie. Soru evm | ||
| ie. Ekmek IV evm | iei. Kaburga Kemiği evm | |
| iee. Ekmelka evm | ||
| e. Bitisik Olmak evm at, rtkm, 157cm |
ei. Bitisik Trafik evm | eii. Ymr Yapiskan evm |
| eie. Kismen Bulutlamak evm | ||
| ee. Kendini Kaybetmeek evm | eei. Her Gece Olan evm | |
| eee. Kavrayis evm |
| 30.10.06 | kutsu | Helppo A | 30/39 |
| 02.11.06 | kutsu | KRJ Helppo A | 17/45 |
| 06.11.06 | kutsu | Helppo A | 1/20 |
| 15.11.06 | kutsu | Helppo A | 7/40 |
| 16.11.06 | kutsu | Helppo A | 26/26 |
| 17.11.06 | kutsu | KRJ Helppo A | 11/15 |
| 18.11.06 | kutsu | KRJ Helppo A | 63/112 |
| 20.11.06 | kutsu | KRJ Helppo A | 68/89 |
| 28.11.06 | kutsu | Helppo A | 19/21 |
| 30.11.06 | kutsu | Helppo A | 10/12 |
| 01.12.06 | kutsu | Helppo A | 11/30 |
| 01.01.07 | kutsu | Helppo A | 11/15 |
| 02.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 140/152 |
| 02.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 109/122 |
| 09.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 34/240 |
| 10.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 217/243 |
| 14.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 39/50 |
| 15.01.07 | kutsu | KRJ-cup Helppo A | 124/237 |
| 22.01.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 3/9 |
| 20.04.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 135/243 |
| 21.06.07 | kutsu | KRJ Prix de Harmonia, Helppo A | 35/60 |
| 29.06.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 9/97 |
| 20.11.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 25/50 |
| 15.11.07 | kutsu | KRJ-cup Helppo A | 48/243 |
| 25.11.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 11/60 |
| 29.11.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 23/40 |
| 30.11.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 21/40 |
| 01.12.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 65/67 |
| 15.12.07 | kutsu | KRJ Helppo A | 48/52 |
| 04.04.08 | kutsu | KRJ Helppo B | 13/19 |
| 04.04.08 | kutsu | KRJ Helppo A | 1/21 |
| 30.10.06 | kutsu | NJ at-tammat | LKV1, irtoSERT, JS, BIS3 |
| 19.11.06 | kutsu | Akhal tekke tammat | PUN3 |
| 30.11.06 | kutsu | NJ Hevostammat | 2/? |
| 06.12.06 | kutsu | NJ At-tammat | 7/12, KUMA, JS |
| 23.12.06 | kutsu | NJ Harvinaiset hevostammat | 8/12, KUMA, JS |
| 28.12.06 | kutsu | Hevostammat | SIN |
| 09.02.07 | kutsu | NJ At-tammat | LKV4,KUMA, JS |
| 11.02.07 | kutsu | Hevostammat | PUN |
| 07.06.07 | kutsu | NJ akhal-teket | 9/10, JS |
| 15.06.07 | kutsu | NJ Harvinaiset tammat | 8/14, KUMA, JS |
| 11.07.07 | kutsu | NJ akhal-teket | 8/8, JS |
© WEBDESIGN BY INEJA'S 2008.
Yan Cizgi on virtuaalihevonen - Yan Cizgi is a sim-game horse